Helmikuu alkoi, mutta ei, Brasilian rannikko ei vielä siinnä horisontissa. Miehistö ei myöskään ole noussut kapinaan oikeuksiensa puolesta, vaan paljon hienompaa. Kalastuksemme alkaa vihdoin olla tuloksellista! Seitsemäntenä päivänä Saint Helenasta lähdön jälkeen saimme pienen nykäyksen virveliin, ja lyhyen kamppailun jälkeen tuntematon kala meni varaamaan lääkäriaikaa kipeiden leukaperien johdosta. Tänään, yhdeksännen päivän auringon noustessa puolipäiväpiiriin, kelan jarru alkoi huutaa siihen malliin että jotain isoa on saatu kiinni. Rapalan ote piti, ja parinkymmenen minuutin intensiivisen kamppailun jälkeen kala saatiin veneen perään. Tämä oli sen verran tärkeä tapahtuma että jopa spinaakkeri laskettiin vauhdin hiljentämiseksi. Siima ei saa katketa!

 

Saaliiksi tuli yli metrin mittainen ja 15 kiloa painava wahoo. Sillä saattaa olla joku suomenkielinenkin nimi, ehkä jopa joku muu englanninkielinen. Voitte katsoa kuvaa ja googlella tarkistaa, osuiko miehistön lajinmääritys kohdalleen. Kommentit voi meilata meille, samoin tiedon siitä onko tämä iso vai vasta poikanen. Nostettuaan kalan Jussi väitti, ettei koskaan ole saanut yhtä suurta kalaa. Todennäköisesti tämä oli vain tyypillinen kalavale. Joka tapauksessa miehistöllä on nyt moneksi päiväksi tuoretta kalaa eri tavoilla. Kapyysin limet saavat nyt kyytiä, ja Brasilian caipirinjoihin ostetaan taas uusia. Wahoota pidetään erittäin maukkaan kalana sekä paistettuna että sashimina, joten kokeilla on nyt aivan tuoretta lähiruokaa valmistettavaksi. Illan viinikin on jo laitettu kylmenemään.

 

Toinen mahtava kokemus koitti, kun tuuli tyyntyi, laskimme purjeet ja hyppäsimme mereen joka selvästi kuhisee verenhimoisia petoja. Vettä oli yli 5 km, joten uskalsimme hypätä pää edellä ilman pelkoa pohjakosketuksesta. Vesi oli aivan uskomattoman kirkasta. Veneestä pystyi uimaan vaikka kuinka kauas, ja se näytti olevan ihan vieressä. Lämpöäkin oli enemmän kuin Itämerellä, vaikka vielä jäimmekin muutaman kymmenyksen kolmenkymmenen alle.

 

Nautimme vielä matkan ensimmäiset GT:t ja jäämme odottamaan mitä taikoja kokki tänään tekee. Mearra Nieidalla kaikki hyvin.

 

 

February just started but no, we can’t yet see the Brazilian coastline in the horizon. The crew has not risen to a mutiny for their rights. But our fishing is finally showing some signs of success! On the seventh day after Saint Helena, we finally got something in the line. After a few minutes it was gone, heading to a doctor to mend a sore jaw. Today, as the ninth day was approaching noon, our fishing reel started yelling. It was evident that we had something big! Our brand new Rapala had a tight grip, and after 20 minutes fight we had the fish within striking distance. We even doused our spinnaker to decrease speed, something we very seldom do. The line just must not break!

 

We most likely caught a wahoo, over one meter long and about 15 kilos. Please google and check if we got it right. There may be other names for the fish, as wahoo doesn’t sound too English. After lifting the fish, Jussi said that he has never caught a fish this big. The rest of the crew played this down as a typical fisherman’s tale. Anyway, we now have lots of fresh fish for the coming days. The limes in the pentry will come to good use, and caipirinhas can wait for fresh ones once we arrive. Wahoo is considered a delicacy, both fried and as sashimi, so the cooks have a lot of pressure on them.

 

Another new experience was swimming in crystal clear waters infested with these huge predators. We did not see any, but 5 km is deep enough to dive head first without risk of neck injury. The temperature was a not so refreshing 30 degrees, more than we can even dream of in our swimming halls. What an experience, the water was so translucent you could think you are floating in air.

 

We had our first gin tonics of the trip, and now we are waiting what kind of miracles the kitchen team will prepare us. Everything well at Mearra Nieida.