Sijaintimme 08:45.7S 115:55.9E

 

Tänään on keskiviikko 14. ja Eliittikumppaneiden viimeinen päivä. Ville ja Osku poistuvat tänään veneeltä (ehkä*) ja pian Vili ja Tanelikin. Legin viimeinen osuus sujui purjehtien maaliviivan yli noin 10 solmun tuulessa, Wishangerin pysyessä hyvän matkan päässä Mearran takana.

 

Maaliviivalla nautimme luonnollisesti oluet ja tunnelma veneessä oli hyvä. Muutaman tunnin kuluttua olimme jo mukavasti ankkurissa Lombokin lounaisrannan vesissä kivenheiton päässä Gili Geden saaresta. Paikalla oli meitä ennen vain muutama WARC-laivueen vene. Nämä veneet olivat antaneet moottoreiden laulaa.

 

Tiistaipäivä kului turistibussilla saarta kiertäen. Ensiksi menimme paikallisen kylän markkinoille. Paikka oli täynnä epämääräisiä ruoka-artikkeleita, kopiosuojarikoksia ja autenttista meininkiä. Osa matkailijoista kuvasi markkinoita pahanhajuisiksi.

 

Seuraavaksi tunkeilimme ihmisten takapihoille katsomaan miten saviruukkuja ja muuta savikrääsää valmistetaan. Olosuhteet olivat askeettiset ja menopelimmekin vaihtui ponikärryiksi. Yllättävän moni WARC-purjehtija päätyi ostamaan savikrääsää. Lopuksi suuntasimme vesisateessa katsomaan hindu/muslimi/buddha/kristitty -temppeliä. Temppeli sisälsi temppelimäisiä asioita.

 

Kippokylät ja temppelit inspiroivat Eliittikumppaneita kehittämään uusia bisnesideoita tällä kertaa turismin osalta. Kaaosturismi on matkailun muoto, jossa vieraillaan syrjäisillä kylillä ja käyttäydytään niin huonosti kuin sielu sietää. Tuhotaan paikallisten surkeat keramiikkaruukut ja haukutaan paikallista ruokaa. Lopuksi turistibussi vie matkailijat uuteen kohteeseen, jonne ei koskaan enää palata. Miksi? Koska kaikki ihmiset haluavat joskus olla välittämättä tekojensa seurauksista ja siitä mitä muuta ihmiset ajattelevat. Ideamme tosin on osittain jo käytössä briteillä Mallorcalla ja suomalaisilla Virossa.

 

Sitten muihin asioihin. Kuten joku viisas mies aikoinaan totesi (facebookissa): Indonesiassa ne ongelmat vasta alkavat. Tämä uhkaa käydä liiankin selväksi. Indonesia on mukava maa, mukavat ihmiset ja ilmasto, mutta perseestä. Syvälle korruptoituneessa maassa asioiden hoitaminen on tarpeettoman vaikeata. Passimme ovat käsiteltävinä epämääräisillä viranomaisilla. Oskarilla on kiire saada passinsa takaisin huomisen lennon takia (jota ennen pitäisi vielä päästä Balille) ja Ville tarvitsee pidennetyn viisumin. Passit ovat liikkuneet lukuisten välikäsien kautta ja jokainen luultavasti odottaa lahjuksia.

 

Lopuksi on aika kiittää kantamiehistöä ja muita järjestäjiä kuluneesta legistä. Opimme paljon vanhaa ja uutta purjehduksesta ja koimme hioituvamme osaksi WARC-legejä dominoivaa koneistoa. Jaana, Jukka ja Pekka osoittivat ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä koko prosessin ajan ja me toimimme vaativissa olosuhteissa sovitusti. Rämäpäisyytemme ja sekoilumme keskitimme lähinnä blogikirjoituksiin. Jätämme veneen Peksin, Jugiksen ja Jaaniksen haltuun. Heidän seuraansa liittyy kuluvalla viikolla rapsutuskerhon puheenjohtaja Noora Repekka, Halmeen Kibe ja Mä-Leena, kun Mearra hyökkää kenties WARCin haastavimmalle osuudelle Intian valtamerelle ja kohti Afrikkaa. Mitenköhän siinäkin käy? Vaihtomiehistö ei todellakaan vakuuta. Eliittkumppanit jää seuraamaan kauhulla.

 

Entäs mihin Eliittikumppanit jatkavat tästä? Osku suuntaa suoraan Suomeen Turun Kauppikseen. Ville jää viideksi viikoksi surffipummiksi Indonesiaan, kunnes suuntaa itsekin akateemiseen maailmaan. Vili ja Taneli viettävät vielä pari viikkoa Indonesiassa kunnes ryhtyvät etsimään venettä, sponsoreita ja miehistöä tulevaa Volvo Ocean Race –kampanjaa varten. Opintojen loppuun saattaminen ja työelämä hoitunevat siinä ohella.

 

EUROBOYYSSSS!!!!!

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

 

 

* Suunnitelmat ja lento-/laivavaraukset Balillekin ovat muuttuneet muutamaan otteeseen ja nyt kaikkien muiden paitsi kiireisten miesten passit ovat saapuneet. WARC-järjestäjilläkin tuntuu olleen erikoinen käsitys, että kaikkialla maailmassa miehen sanalla olisi jotakin merkitystä.

 

 

 

 

 

 

........................................

 

 

 

 

 

 

 

Selviydyttyämme Lombokille lähdimme suorinta tietä saaren yöelämään. Suunnattoman menestyksemme vuoksi media janosi seuraavana aamuna haastattelua veneemme kapteenilta, Pekalta. MTV3:n haastattelu sujui jotakuinkin näin:

 

“Pekka Salonoja, onneks olkoon WARCin yhdeksännen legin voitosta.”

 

“No kiitti, pojat purjehti hyvin ja totanii pojille kuuluu toi. Ei ollu helppo reitti. Jätkät purjehti niiku helvetin hyvin ja meni tosi kovaa eteenpäin.”

 

“Miten matka sujui?”

 

“Hyvin. Ei mitää ongelmia. Ei mitää. Kaikki on niiku OK.”

 

“Nukuitteko viime yönä?”

 

“No nukuttii ja mentii eteenpäin ja mutta nii ennen kaikkee oltii yhdessä miehistön kans koko ajan.”

 

“Ootteko vielä ehtiny käsittää mitä oikeen on saavutettu?”

 

“Eeei semmosii pidä miettiä et. Tehdään töitä ja mennään eteenpäin ja mä oon ylpee jätkistä et. Mä tiään mikä se homma on ARCissa 2004. Sillon saa nauttia tästä niinku elämästä niinku seuraavan koko syksyn.”

 

“Näätkö vuoden 2004 miehistössä yhtymäkohtia Mackay-Lombok -miehistöön?”

 

“No kyllä se on joukkue joo. Kyllä, kyllä. Ehdottomasti se on joukkue. Kasvo erittäin hyvin yhteen, joo.”

 

“Tästä seuraavaksi kauppatorille kansanjuhlaan. Millaista juhlaa odotat siellä?”

 

“No mennään iha minne vaan, iha sama, ei mitää väliä.”

 

“Päätyyn asti?”

 

“Pannaan Siuntio sekasin!”

 

 

 

Myös YLE haastatteli kapteeniamme:

 

“Pekka Salonoja, kuinka paljon rillataan?”

 

“Kesällä tehdään niin ja Tapolan kamaa pannaan menee eteenpäin. Mä oon ylpee jätkien, poikien suorituksesta, iha huikee mitä pojat teki”

 

“Mistä tällanen miehistö synty?”

 

“No se vaa rakentaa, se vaa rakentaa ja rakentuu ja jätkät purjehti keskenään itelleensä. Se on niiku loistavien tiimi.”

 

“Kuis kauan meiän kuuluu juhlia tätä?”

 

“No hei kauan, kauan, iha oikeesti. Miettikää nytte. Viimeks oli 2004. Hei, antaa mennä. Rillataa. Näin.